Hoppa till innehåll

Esitutkinta toimittajaan kohdistuneista uhkauksista aloitetaan

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.3.2016 14.33
Tiedote

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on päättänyt aloittaa esitutkinnan toimittajaan kohdistuneista kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista.

Toimittaja oli kirjoittanut 24.11.2015 uutisen Kempeleessä tapahtuneesta raiskauksesta. Toimittaja oli tehnyt rikosilmoituksen uutisen julkistuksen jälkeen saamistaan, uhkaaviksi ja herjaaviksi kokemistaan puheluista ja tekstiviesteistä.

Poliisi esitti kihlakunnansyyttäjälle esitutkinnan rajoittamista vähäisyysperusteella, ja syyttäjä lopetti esitutkinnan.

Päätöksestä tehdyn kantelun johdosta valtakunnansyyttäjä Nissinen katsoo, että tässä asiassa syyttäjän on toimenpideharkinnassaan otettava huomioon ja punnittava myös epäiltyjen rikosten yhteiskunnallinen konteksti.

Esitutkinnan rajoittaminen ja lopettaminenhan on mahdollista, jos tärkeä yleinen etu tai yksityinen etu ei muuta vaadi. Nyt juuri yleinen etu päätöksessä kerrotuin perustein minusta vaatii, että nämä uhkailut ja kunnianloukkaukset tutkitaan, Nissinen sanoo.

Sen jälkeen sitten normaalisti syyteharkinnassa katsotaan erikseen, kun epäiltyjäkin on kuultu, onko syytteiden nostamiselle perusteita.

Valtakunnansyyttäjä on määrännyt asiassa syyttäjäksi Helsingin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän Heikki Wendorfin, joka vastaa jatkotoimista tiedottamisesta.

Päätös (dnro 90/21/16) on julkinen, ja sen voi tilata Valtakunnansyyttäjänviraston kirjaamosta, p. 029 56 20810.

Lisätietoja:Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, p. 029 56 20801